Vaasasta Sunsvalliin

Tiistaina  21.7  aamulla olimme vielä Vaasassa. Aamutoimien jälkeen kävimme kaupassa. Seijan palatessa hänellä oli kaksi suurta muovikassia sapuskaa. Toisessa kassissa oleva siideripurkki oli rikkoutunut, joten se vuoti. Pahaksi onneksi pussin pohjalla oli kännykkä, joka oli sen jälkeen käyttökelvoton.

Sitten ajoimme tankkaamaan TB-Marinin kylmäasemalle. Meitä oli varoiteltu, että syväys ei ehkä riitä, vaan hyvin me saimme tankin täytettyä ja pääsimme jatkamaan matkaamme.

Koneistimme alkumatkan Mansikka- ja Pikisaaren länsipuolitse Vaskiluodon länsipäähän, jossa revimme rievut salkoon reivattuna. Seilasimme väylän pohjoisinta reunaa Vaasan Majakalle. Sieltä suunnistimme Råbergskallanin pohjoispuolelle.. Kiersimme Storkallanin riittävän etäältä ottaen suuntiman Umeån Väktaren sisääntuloon.

Valtakunnan rajan tienoilla jouduimme purkamaan reevut, yksitellen, kun tuuli laantui.

Suomen aikaan kahdenkymmenen paikkeilla saavuimme Umeån Fjärdgrundiin.  Paketoimme purjeet tuulen laannuttua kokonaan suunnistaaksemme lähimpään Marinaan.

Tarjolla oli Patholmsviken vajaan kahden mailin päässä.

Reilut viisikymmentäkuusi mailia ja noin yksitoista tuntia purjehdittuamme otimme kiinni Patholmsvikenin vierasvenesataman laituriin.

Seija tavoilleen uskollisena kapusi rannalle kipparin jäädessä tarkastelemaan kiinnityksiä sekä muuta rantautumisasiaan liittyvää.

Saimme saunan varattua ja maksettua automaattiin kolikoilla. Kun valitettavasti elimme Suomen aikaa, ennätti eräs ruotsalaisseurue ”meidän vuorollamme” saunaan.

Saimme kuitenkin rahat takaisin ja lopulta sitten kuitenkin parin tunnin suloisen saunan. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Keskiviikko  22.7  Viime päivinä Seija polvi oli kipeytynyt niin kovasti, että suunnistimme paikalliseen, Holmsundin terveyskeskukseen. Sieltä annettiin vain särkylääkeresepti; polvea ei punkteerattu, vaikka se oli turvoksissa.. 

Apteekkiin, ruokakauppaan ja kävellen takaisin veneelle. Samalla tuli taas kuvattua ympäristöä. 1, 2, 3, 4, 5, Lähdimme kolmentoista jälkeen suunnistamaan kohti etelää ja Järnnäsiä.

Purjehtiessamme huomasimme rantojen muuttuvan kallioisemmiksi ja jyrkkenevän meren puolelta.

Kuudentoista jälkeen oli otettava kone avuksi, jotta etenemämme olisi ”linnun tietä” edes puolet kokonaismatkasta.

Iltasella puoli yhdeksän aikaan, karvan vaille kolkyt' mailia purjehdittuamme.

saavuimme vanhaan Järnnäsin   kalastajasatamaan, jossa ilmeisesti oli ollut luotsi-asema. Kiinnityimme erään isohkon suomalaisen koneveneen kupeeseen. Heitimme myös koukun veteen, jotta emme kohtuuttomasti painautuisi toista vasten.

Satama oli rakennettu lahdelmaan täytemaata apuna käyttäen, kuten eteläisemmässäkin Ruotsissa. Aallonmurtajan kivikasan päälle oli tehty massiivinen betoninen ”laituri kompleksi”, joka ei oikeastaan palvellut pienveneitä. Kuitenkin lahti oli täynnä kaiken kokoisia veneitä ja erittäin suojaisassa paikassa.

Ruokailtuamme käväisimme kevyellä ilta-lenkillä tutustuen lähialueen tarjontaan. Näimme mm. grillipaikan, jossa tulisijan kuvussa oli kuninkaallisen hääparin muutaman vuosikymmenen takainen kuva.  Mikään paikka ei ollut enää avoinna, joten jouduimme yöpymään palveluitta ja maksutta. Ilta koneveneen kupeessa oli rauhallinen ja kaunis.

Torstai  23.7  Aamulla kuuden jälkeen olimme pirteinä lähdössä jatkamaan matkaa. Luvassa oli alkuunsa kovaa tuulta, mutta laantuvaa.

Reivatuin purjein lähdimme ”koluamaan” lahdelmia. Kun ennen puoltapäivää

lähestyimme Örnsköldsvikiä, näytti tuuli vain yltymisen merkkejä sekä sadetta ja ukkosta. Päätimme lähteä vajaan kymmenen mailin vuonopurjehdukselle. Muutaman mailin jälkeen paketoimme purjeet (onneksi).  Lähellä määränpäätä vuono laajeni suureksi joensuun lahdelmaksi. Tuuli voimistui sekä muuttui kosteammaksi. ”Marina” oli lahden pohjukassa, sekä aivan täysi; kahteen,  paikoin jopa kolmeen riviin tungettu. 

Kolmentoista maissa,  reilut kolkytt' kuus mailia ja seitsemän tuntia purjehtineina, otimme ensin aallonmurtajan ulkopuolelle, mutta eräs suomalainen kävi sanomassa, että tuolla olisi ”hieman” rauhallisempi paikka. Muutimme aallonmurtajan kärkeen laitetun laiturin suojaisimpaan paikkaan: Tuulenpuoleinen kylki kiinni puomissa ja laiturissa sekä suojana puolenkymmentä venettä odottelimme myräkän alkamista.

Pitkään ei tarvinnut odotella: Ensin tuli sade, pieni ukkonen, mutta kova tuuli.  Aallokko ei ehtinyt alkuvaiheessa nousta, vaan vesi lensi pintaa myöden. Neljä tuntia lennätettyään merivettä tuuli hieman laantui ja sen jälkeen alkoi varsinainen vatkaus. Meillä suojassa ei ollut hätää, mutta ulompana olevat kärsivät; yleinen ongelma oli köysien katkeilut sekä knaapien irtoaminen.

Myrskyn rauhoituttuaan lähdimme tutustumaan kylän nähtävyyksiin. Kauppakeskusta oltiin juuri sulkemassa ja pikaiset kirppis- ja tarveostokset suoritimme yltyvässä sateessa. Pienen kierroksen jälkeen palasimme purrelle syömään yhdistetyn päivällis-iltapalan.

Perjantai  24.7  Aamu oli melko samanlainen kuin ilta ja yö oli ollut. Tuuli hieman laantunut ja kovia sadekuuroja. Päätimme maata tämän päivän täällä, sillä tulossa olisi ennusteiden mukaan hieman sateettomampaa. Laitoimme aamulla ”sittlooran katteen”, jotta voisimme olla ”ulkosalla” kastumatta. Myöhemmin sateen taukojen pidentyessä kävimme uudella kyläkierroksella. Näimme ja kuvasimme kirkon myös sisältä ja muutaman kerran  ja hautausmaan. Täällä isommissa kylissä ei ole samaa perinnettä hautojen suhteen kuin pienemmissä, joissa usein on kerrottu mm. haudatun henkilön ammatti. Katsastimme kaupungilla mm. musiikkiliikkeen, museonosturit ja uuden kulttuuritalon.

Päätimme käydä ”ulko-ruokinnassa”. Löysimme erään Kiinalaisen ravintolan, jossa oli kohtuullisesti ihmisiä. Asiakasmäärähän on tae kunnon ruuasta.

Otimme pienet Eteläafrikkalaiset Muscadellit ennen nukkumaanmenoa. Yöllä kipparin vatsaa alkoi kiertää: Yläpäästä ei tullut mitään, mutta alhaalta sen edestä.

Lauantai  25.7  Aamulla kippari tunsi itsensä vähintään junan yliajamaksi, ei kuitenkaan onneksi jyrän. (Syynä sairauteen ilmeisesti Kiinalaisen ravintolan ruoka?) Hänen olisi tehnyt mieli keskeyttää koko reissu, vaan kuitenkin kymmenen jälkeen irrottauduimme laiturista. Sää oli muutoin suopea, mutta tuulta ei nimeksikään: Koneistaen kolusimme rosokallioisia lahdelmia, joista useimmista jatkui pitkiä vuonoja,  jopa useiden mailien mittaisia. Siinä seilatessamme ohitimme Pohjoismaiden korkeimman saaren. Mielestäni ei se kummoinen ollut.  Paisunut ”kalakukko” jyrkin luoksepääsemättömin rannoin. Lopulta navigoimme turvallisesti Ulvön  Komunkaijen laituriin ankkuriin. Silloin oli takana kuuden tunnin ja kahdenkymmenen kahden mailin motorointi. Kiinnityttyämme kippari heittäytyi punkkaansa, heräten seuraavana aamuna. Seija sen sijaan katsasti kylän, pihat, kadut, 2, paloaseman, hapansilakkamyynnin, kirkon, myös sisältä ja kahvilan.

Sunnuntai  26.7  Aamulla heräsimme aivan normaalisti, vaikka kipparin tuntuma ei ollut aivan paras. Parin tunnin verryttelykierroksen jälkeen olimme valmiit yhdentoista aikaan irrottautumaan rauhallisesta Kommunkaijenista ja suunnistimme heikkoon vastatuuleen.
Matkan aikana näimme upeita kallioita ja rantoja.

Reilun kolmen tunnin ja vajaan kymmenen mailin päästä kiinnityimme kallio / koukku systeemillä erääseen kauniiseen ja suojaisaan lahdelmaan Trollarvikenin niemen itä-reunaan.

Pikaisen ruokailun jälkeen konkka-polvi halusi lähteä maastokierrokselle.  Kippari hieman vastustellen kertoi, että edessä olisi parikymmentä metriä kalliota, sitten valtava ryteikkö ja hakkuu-alue ja sitten vasta olisi tie. Konkka-polvella oli hieman vaikeuksia ryteikössä, vaan mentiin kumminkin.  Maisemat olivat komeat ja mustikoita riitti aamiaisellekin. 

Reilun tunnin jaloittelun jälkeen Seija oli valmis punkkaan. Kippari otti esiin kala-vehkeet toivoen saavansa jotain, mutta reilun tunnin ja kahden uistimen jälkeen hän totesi, että paras lopettaa päivä tähän.

Maanantai  27.7  Nopeasti aamuruokailun jälkeen, puoli kymmenen maissa, pääsimme liikkeelle. Hieman meitä jäi ajatteluttamaan vieressämme ollut vene; se oli aivan hyljätyn näköinen, vaikkakin siisti, mutta ei mitään liikettä vierailumme aikana.

Luvassa olisi sitä tavanomaista, vastaan puhaltavia heikkoja henkäyksiä. Valmistauduimme katsastamaan muutamia lahdelmia, käväisimme mm. Norrfälsvikenin   vierasvenesataman laiiturissa.  Bönhamniin, 1600-luvun puolivälin jälkeen perustettuun kalastajakylään rantauduimme  puolen päivän  paikkeilla. Kävimme kyläpuodissa ostamassa herkullisen näköiset marjapiirakat ja kirpparilta linnun ja norsun. 
Jatkoimme purjehdusta hieman itäisenpää reittiä, vain pari mailia rannasta, kiersimme Höglosmen- sekä Högbonden-saaren, jolla on pohjolan toiseksi korkeimmalla sijaitseva majakka,  2  Muutaman lahdelman jälkeen löysimme itsemme Barstahamnin karavaanareilla täytetystä vierasvenesatamasta.  Silloin oli purjehdittu alta kaksikymmentä mailia ja kuusi tuntia. Tilaa olisi ollut useammallekin veneelle; suihkut sekä vessat olivat toimivia. Ravinteli oli vajaan parinsadan metrin päässä, mutta se oli suljettu maanantaisin.

Meillä oli aivan oiva tilaisuus tutustua paikkaan: Camping / vierasvenesatama, oli aika laaja alue lahden pohjukassa, jonka laidalla virtasi joki tai puro koskineen. Ylempänä sijaitsi ravintola, ja saman verran kavuttua; kappeli. Tutustuimme ensin kappeliin; sisään pääsy oli samanlainen kuin muualla (saaristotien kirkoissa/ kappeleissa). Avain löytyy jostain?.

Hirrestä rakennettu, ehkä parinkymmenen neliön rukoushuone. Kappelilta lähti kaksi luontopolkua; kolmen sekä viiden kilometrin. Me kiersimme lyhyemmän, jottei konkka-polvi rasittuisi. Kiipesimme korkeimmalle kohdalle; mistä näkyi vielä Högbonden-saari. Palatessamme veneelle poimimme aamupuuron lisukkeeksi taas mustikoita.

Tiistaina oli taas sateista

Tiistaina  28.7  Aamusella lähdimme 7 metrin vastatuuleen, joten saatoimme purjehtia ST:llä moottorin avustuksella. Suunnistimme etelää kohden kuuroittaisessa sateessa ja

käväisimme taas muutamassa vuonossa tutkimassa, mutta ne ei olleet mieleisiä. Kelin parantuessa pistäydyimme Häggvikin vuonossa. Mitään mainittavaa emme nähneet; vain  kalastajakylän hatarine laitureineen. Pyörähdimme ympäri ja lähdimme hakeutumaan takaisin.  Siinä ihmetellessämme yksi pursi ohitti meidät ja toinen tuli vastaa. Joten täytyi siellä olla tarjolla ehkä enemmänkin. Tovin pähkäiltyämme päätimme palata takaisin.  Lahdelmasta, jossa aiemmin kävimme, jatkui lännen suuntaan ruovikkoon kapea kuja, josta aukeni muutaman veneen levyinen lahdelma.  Saimme laiturista toiseksi viimeisen paikan.

Rantauduimme kolmentoista pintaan Häggvikin marinaan, purjehdittuamme reilut viisitoista mailia ja neljä tuntia. Tarjolla oli poiju / laituripaikka, sisältäen suihkun, vessan ja polkaisukamelit.

Välittömästi läksimme polkemaan liikenteeseen. Suuntasimme parin kilometrin päässä sijaitsevaan Nordingrån kylään, jossa oli kauppa ja kirkko, myös sisällä kävimme. Halusimme päästä ostoksille, tarvetta oli molemmilla. 

Nordingrån kylä kuvattuna paluumatkalla

Kirkon ja museoalueen jälkeen keskityimme maallisiin asioihin. Käväisimme paikallisessa Spar-kaupassa.  Ostoksemme mahtuivat juuri ja juuri kahteen muovikassiin ja kippari sai kuormajuhdan tehtävän.  Kun menomatkalla oli pelkkää ala-mäkeä, niin tietysti paluumatka olisi pelkkää ylämäkeä. Valitettavasti kameleiden kunto ei ollut aivan kiitettävä. Toisaalta oli hyvä, että jouduttiin pysähtelemään. Nähtiin sellaista, joka muuten olisi saattanut jäädä näkemättä.

Norjalain kirkko sisältä

 Ruokailtuamme päätimme käydä paikallisen ” Romunissen”  näyttelyssä, Mannaminnessä.  Sinne oli koottu ruotsalaista viime vuosituhannen alun  kaupungin, maatalouden, rautateiden ja kaivosten erilaisia koneellisia vetopelejä, vaunuja/ rattaita, laivoja ym.  Siellä oli myös pohjoismaalaista pienrakennuskulttuuria (mm. kirkko Norjasta ja puukirkkojen pienoismalleja) sekä ääripäänä hanurimusiikkia ja soittimia samalta ajalta.

Iltasella alkoi taas kuuroittainen sade, jonka ropinaan oli miellyttävä uinahtaa.

Keskiviikko  29.7   Tuttuun aikaan aamutoimien jälkeen sää näytti selkenemisen merkkejä. Tuultakin oli luvassa;  3 – 5 ms.  Samasta suunnasta S . eli taas vastaista. Samat purjeet ylös kuten monena edeltävänä päivänä.  St- keula,  stora komeasti peitteen sisällä;  leikkisästi mietimme: 

Jyrkät, vaan josku niin värikkäät

Jos möisimme purjeen tarpeettomana ja ostaisimme jotain ”sälää”.  Mutt' olihan see' kaiken varalta; kuten mulla ”nee”, en muista mihin niitä käyttäss'.  Tapojemme mukaan kävimme useassa lahdelmassa. Muutamissa ei  taaskaan ollut syvyys lukemia, joten kaiun kanssa jouduimme tutkimaan  po. lahdelmat.

Lähestyimme pikku hiljaa  Härnösandia, joka olisi Högakustenin  eteläinen  ”päätepiste”. Olimme aamusta lähteneet saman kunnan alueelta. Minun mieltäni tympi hieman tämä maisemien samanlaisuus. Jyrkät kalliot kuin limppu vedessä, laella puita, mahdottomat rannat veneen kiinnittäytyä, huonot purjehduskelit.  Voi olla, että olin vieläkin hieman jälki tautinen siitä viime viikon mahataudista. Yritin kovasti ”skarpata”, ett' en valittaisi ääneen.

Idali joen suistossa oli monta mahdollisuutta rantautua. Seija ihastui näkemäänsä: iso pitkä, korkealla oleva Högakustenbro oli edessä. Hän halusi nähdä komeuden kaikessa valaistuksessa, mutt' see' oli sula mahdottomuus. Rantauduimme erääseen lahden pohjukkaan. Lövvik'  N 62* 47' 99”  E 18* 04' 2”.  Sieltä ei siltaa kuitenkaan nähnyt.  Puolen päivän jälkeen, kolmen tuntia ja kuusitoista mailin lähdöstä kiinnityimme ankkurilla laituriin, jossa paikkoja oli vain sellaiset parikymmentä. Hinta oli tämän reissun kilpailukykyisin. Kuusikymmentä paikallista, sekä kakskytä' saunasta. Paikka suht' rauhallisen tuntuinen.

Rantautumisen jälkeen lähdimme katsastamaan ympäristöä. Seurasimme noin puolen kilometrin päähän rantaa mukailevaa tietä, joka johti kylään. Kylässä kaksi kauppaa, toinen kiinni; toinen hotelli-lomakeskus ”komplexissa”. Tanssipaviljonkia terassi ym. täysillä oikeuksilla. Onneksi viikonpäivä sekä etäisyys oli turvattu. Teimme sellaiset ,”voisko sanoa”, ett' kehtass' käydä vessassa, ostokset.

Palasimme purrelle. Elämä laiturilla oli hieman vilkastunut. Veneitä oli joka pilttuussa, purkkarit rannalta katsoen avoveden puolella yhtä ”jollaa” lukuun ottamatta. Koneveneet vasemmalla puolella. Metelin suhteen oli sama jako, vasemmalta kuului kovempi meteli.

Väki nuorempaa / lapsi perheitä; lyhyt matka, enemmän alkoholia ?.

Saunavuoromme myöhästyi noin tunnin, mutt'  ei haitannu mitään. Ilta oli hieno. Pesuvedet joutui laskemaan eri paikoista;  lämmin satamarakennuksen keittiöstä, kylmä laiturin vesipisteestä. Ei vaikuttanut kylpemiseen.  Ainoastaan minulle sattus sellainen pikkainen pyyhe, joka ei yltänyt kunnostetun keskivartaloni ympäri, joten see' sopivasti putoili lattialle vettä ”lorottaessani”, ja naiset taputtivat ”stripteaselle”. Tunnelma oli miellyttävän kiusallinen.

Keskustelimme tovin naapuriveneen isännän kanssa, jolla oli sellainen reilun kymmenen metrin konevene, eikä osannut oikein Ruattia. Olivat maanneet muutamia aikoja laiturissa.

Torstaina  30.7   Heräsimme ajoissa, erittäin hiljainen aamu, illalla emme kuulleet mitään erikoista,  joukko oli väsynyttä. Aivan oitis emme rynnänneet venepaljouden joukkoon; ensin piti tankata. Onneksi meillä oli varalla, jotta pääsisimme muutaman päivän. Lorotin parikymmentä litraa kanisterista letkulla säiliöön. Siinä ”lorotellessani” Seija ilmoitti;  ett' hän haluss' palata pohjoiseen.

Noh'  hän'  hän oli aluksen Kippari,  joka ilmoittaa seuraavat kordinaatit miehistölle.

Valmistelin purtta ”paluuseen”. Tuulta luvassa sellaiset seitsemän metrin paikkeilla S.SE.  Jopa pitkästä aikaa aurinkoista. Koneistimme ehkä liiaksi Idali joen-suiston etelä reunaan; (tottumattomana purjehtimaan). Kiskottuani täydet rievut salkoon saavutimme pian seurassamme / pohjoisempaa reittiä kulkeneet veneet. Näin jatkoimme kohden  Dockstaa. Seija oli edellisiltana haaveillut käyvänsä Skulebergetillä, sekä Herrestabergetillä.  Joten sinne oli mentävä.

Olimme panneet merkille; että rannikkoa seurasi kolme eri väylää, kuten meillä. Aivan rantoja myötäilevä oli ”pienten puutarhaväylä”, sitten ”keskikokoisten puutarhaväylä” sekä hieman ulompana isompien ja meidän mentävä. Siellä seilasimme. Vajaassa seitsemässä tunnissa ohitimme mm. Barstahamnin ja Högbondenin, ja jatkoimme toistakymmentä mailia koilliseen vuonoa pitkin.  Vuonopurjehdus oli vaativaa. Tuuli tuli pitkin vuonon seinämiä, joten oli valittava, kumpaa reunaa halusi seilata. Etelätuulilla pohjoisreuna oli rankempi. Joten lähestyimme eteläreunalla Dockstan  vuonoa. Vuonon suulla tuuli laantuss' . St- ja. peltiä tarpeeseen lopun muutama mailin matkaksi marinaan.

Ensinäkymä Docstasta

Saavuimme Dockstan  N  63* 03' 1”  E  18* 19' 7” marinaan runsaan päiväpalan  jälkeen reilun kolmenkymmenen mailin matkasta. Veneitä ei ollut tunkuun asti. Kohtuullisen kokoisessa marinassa oli vain pari venettä., joista toinen näytti maanneen vuosia samassa pilttuussa. Joten valitsimme purrellemme sopivimman puomipilttuun.

Kukaan ei ollut tarjoamassa palveluja; ajat sekä puhelinnumerot marinan seinässä kertoivat toiminnasta, joka oli loppunut viikko sitten. Soitimme numeroon ja sovimme ajan, milloin saisimme lunastaa sosiaalitilojen käyttöoikeuden.

Kävimme kylän kirkolla, kalmistolla, kaupassa, sekä läheisellä E - 4 huoltamolla, josta löytäisi kaiken tarvitsemansa. Se voi olla, ett' lähemmäksi valtatietä emme pääsisi veneellä; periaatteessa E-4 oli laiturien toisessa päässä. 

Docstan kirkon takana oli viljavia peltoja

 Marinan viehättävä ”omistaja” pariskunta oli ilmeisesti Italialaisia. Ja perivät sadankahdenkymmenen paikallisen valuutan hinnan vessa – suihku - laituri yhdistelmästä.

Kertoivat surullisesti, että kaikki toiminta loppuu tällöin, vaikka toisaalta kautta olisi vielä jäljellä, mutt' kysyntää on niin harvakseltaan. Kysyimme polkukameli hintoja: Heill' oli vain vuorokausi hinnat, joten katsoimme liian hintavaksi muutaman tunnin vuokran. Itäisemmästä lahdelmasta olisi ollut lyhyempi matka kyseisille luonnon alueille, sellaiset parit kilometrit. Seijan polvi oli kuitenkin alkanut vihoittelunsa uudelleen, joten Skuleberget jäi näkemättä. Kyllä se sitten purjehtiessa näkyi 

Seija istus loppu-illan sosiaalitiloissa pesten pyykkiä sekä mailaten, kun see' kuuluss' samaan hintaan (siis wlan).

Tuuli hieman myöhemmin paransi otettaan, mutt' kokeneina rantautujina olimme ottaneet sen' huomioon.

Perjantai  31.7   Aamupalan sekä pienen lenkin jälkeen olimme valmiita tulevaan.

Tunne oli aivan mahtava, kun omistajapariskunta seisoi laiturilla vilkuttaen sekä kuvaten hyvästiksi. Keli ei olisi mitenkään otollinen etelään suuntautuvaan purjehdukseen. Luvassa sään suhteen pilvistä ja sadetta, tuulta noin seitsemän metriä S.SE.  Eli taas vastaista sekä kohtalaisia maininkeja. Käyttäisimme kahta purjetta;  ST – ja peltipurje. Koettaisimme päästä samoille sijoille, mistä edellispäivänä lähdimme.

Skuleberget mereltä nähtynä. Lähdimme juuri Docstan kaupungista, joka jää vasemmalle.

Dockstan vuonosta tullessamme alkoi kaatosade; sitä kesti reilut pari tuntia. Päästessämme nk. keskimmäiseen puutarhaväylään sade taukosi, ja päätin avata storan, mikä oli hyvä päätös. Kahdella, väliin autoimme kolmannella, purjeella pystyimme pitämään jonkinlaista matkavauhtia. Seija paikoin huomautteli reittivalinnoistani. Varsinkin silloin, kun ohitimme Högbonden ja Höglosmenin ja ajoin täysin rätein kivikkojen välistä. En tiedä pelkäsikö, vai pitikö saada kuvia muutaman metrin päässä olevista kivikasoista. 
Loppu oli kuin sunnuntaipurjehdusta, tiukkaan luovia aina  Ångerma-joen suistoon. Siellä tuuli laantui hakiessamme uutta sopivaa yöpymispaikkaa. Seija päätti, ett' hän on mennyt joskus sillan yli, joten hän haluaisi mennä myös ali.  Joten toiss' puoll' siltaa. Siitä pohjoispuolelta  välittömästi  löytyss'   Hornö'n  vierassatama.

Juuri parhaaseen töistätuloaikaan saavuimme  Hornön laituriin. N 62* 48' 6” E17* 56' 99”,  poiju / laituri  kuuteenkymmeneen paikallista. Tarjolla ei ollut muuta kuin vessa, ns. kerhohuone sekä jätekeräys. Matkaa E-4:lle  oli noin parr' sataa metriä veden tasossa ja muutaman kymmenen metriä ylös.

Luontoa oli sen edestä. Muutaman kymmenen metrin päästä alkoi mahtavat luontopolut. Keräsimme sieniä sekä marjoja t-paidat ja pipot täyteen, kun emme arvanneet ottaa pusseja mukaan.  Saimme niistä kastikeaineet muutamaksi päiväksi sekä aamupuuron lisukkeet.

Päätteeksi istuin kerhohuoneessa tovin, parin kaljan ja tv:n kanssa, ku' ei pitkiin aikoihin ollut nähnyt moista laitetta. Ja Högakustenbro oli kaunis yövalaistuksessakin.

Luontopolku vie Högakustenbron alle

 Tänään oli Lauantai, Elokuun  Ensimmäinen päivä. ”Virallisesti” paikoitellen loppuu kaikki veneily, sekä camp-palvelu -toiminta. Samoin päättyy meidän osalta Högakusten.

Haasteista huolimatta irrottauduimme seuraavalle etapillemme.  Pyrkisimme  Härnösandiin   reilun kymmenen mailin päähän. Keliä ei kannata kehua: Vettä alla ja yllä, ensin tihkusadetta,  yltyen matkan edetessä, tuulta onneksi vain  3 ms. NW. W. Melko vastaista.  Peltiä oli luvassa parr' kolme tuntia. Matkan puolivälin tienoilla näimme ”säälin”, hiljensin vauhtia ja hää tuli vastaan. Nähtyään, ett'  emme oltu tuttuja, sukelsi. Saavuimme kymmenen jälkeen  Härnosandin  suiston suulle, missä oli suuret tehtaat kahta puolta  sekä meille tärkeä tankkauspiste. Kolkytt kahdeksan litraa meni, joten aika kuivax' olimme ajaneet.  Tankkauksen jälkeen päädyimme laituri / poiju-paikkaan, sillan kupeeseen  First Hotel Stadt 'n eteen.  N 62* 38' 0” E 17* 56' 2”. Oitis kiinnityksen jälkeen suunnisti Seija Hotelliin kysyen hintoja. Minulle jäi kaikki hinnat arvailuxi:  Yöpyminen puolitoista sataa ja sauna kymmenys siitä / henkilö paikallisessa rahassa;  arvioni  sata seitskytä.

Onneksi sateeseen sattuss' reikä juuri, kun astuimme ulos Hotellista. Kuttaperkka asuin varustettuina kiertelimme ”lähikortteleita”. Kauppatorilla oli paikallinen Market-kauppa, missä pistäydyimme. Sillan toiss' puoll' vierailimme Lidlissä ostamassa tuttua ruokaa. Ruuanlaiton yhteydessä ”värkkäsimme”  avotilaan katoksen, joka suojasi kastumiselta, joten nautimme lounaan  päivällisenä. Onneksi iltapäivän myötä sateet väistyivät, ja pääsimme tutustumaan kauniiseen ”kylään”. Kiersimme ”puujalka-kipparin” kanssa kylän kauppakujia, kirkon ulkoa ja sisältä sekä osaltaan tulevan ”klaffisilta” veneilyn ”kommervenkit ”; olihan huomenna kyseessä sunnuntai ja olimme oppineet, että useimmiten  tilanteissa oli pärjättävä yksin.

Kaikki jäisi nähtäväksi.

Illansuussa saavuimme purrelle. Sinä aikana oli saapunut ”vanha tuttavamme”. En kyllä muistanut mistä. Mutt' heillä oli spinnun sukka takertunut ”förstagin” puoliväliin. Hee'  olivat lyöneet vetoa oluesta, ett' purren  ”naiss' miehistö” ei saa sitä alas. ”Tyttäret”  tulivat

juttusille kanssani. Mietin heidän nostimiaan ja sanoin: ainoastaan spinnupuomin nostimella ja ”puos-haka viritelmällä” sen voisi ehkä saada alas. Tytöt toimivat ohjeitteni avulla ja voittivat.

Sinä aikana Seija katosi Hotellin uumeniin nauttimaan saunomisen lämmöstä. Hän varmaan nauttikin  koko rahan edestä.

Minulle sateli sillä välin ”vain” lentosuukkoja!?.  Näin voi käydä vanhalle miehelle.

Komento saapuss' alukseen ja haaveet jäivät unholaan.

Sunnuntaina  02.8     Aamupuuroa  / aamutoimia tehdessämme irtaantui viereinen vene  laiturista ja  lähestyi nostosiltaa. Ilmeisesti heillä oli tietoa, tai ehkä ennalta sovittu avaaminen. VHF : ei avittanut mitään. Kännykkä oli tämän päivän ” See  Sam ” -sana.

Seuraavaan avaukseen venähtäisi tunti, johon meillä oli kaikki mahdollisuudet.

Puoli yhdeksän aikaan olimme siltavahdissa. Luvassa oleva keli olisi muuten kohtuullinen, mutt' tuulen voimakkuus toi pienen pettymyksen 3 ms. E.SE.

Soiteltuamme vielä erikseen siltavoudille, saimme lopulta hieman myöhässä ”läpän” nostettua, samalla varmistimme seuraavien läppien nostot. Sama vouti pyöräili kylän poikki sillalta toiselle.

Noin viiden mailin kujan jälkeen revimme rievut salkoon. Lähdimme vaihtelevaa nopeutta,

2 – 4 solmua, kohden Sundsvallia.

Reilut parikymmentä mailia purjehdittuamme saavuimme Indalsälvenin Sundsvallin  kylään johtavan suiston suulle. 

Pelti avittamaan ja niin ajelimme aivan  keskelle kylän ”ydintä”.

Joen länsiranta oli täynnä erilaisia kalastusaluksia,  ja itäranta taas eri kokoisia kone-veneitä. Sieltä ei tuntunut löytyvän vieraspaikkoja, joten palasimme pätkän takaisin.  Itäpuolta seuraten. Ensiksi osuimme ”kunnalliseen” veneparkkiin, ja se tuntui aivan sopivalta meidän tarpeisiin.  Hieman päälle kolkytt' mailia ja viisi tuntia, kun  tarttusimme

Sundsvallin N 62* 23' 3” E 17* 19' 2” kunnan vierasvenelaiturin poijukiinnitykseen Hintana sata viisikymmentä paikallista sisältäen sähköt ja sosiaalitilat suihkuineen.

Ruokailtuamme lähdimme tutustumaan kylään. Kuljimme kävelykatua etelään, kunnes tulimme jonkinlaisen linnoitus / kirkko -kukkulan luokse. Siitä lähdimme palaamaan ensin joen länsivartta, koukaten väliin kävelykadun idänpuolelle. Minusta tuntui kuin kävelykatu ja joki olisi jakaneet kylän kahtia. Lännessä kulttuuri  ja idässä liikkeet ja asunnot,  joen vasta- eli länsirannalla ”yliopisto”. 

Vaikka meillä ei ollut mitään tarvetta, poikkesimme matkan varrella avoinna olevaan elintarvikeliikkeeseen ”katsastaaksemme” valikoimat. Jotkin liikkeet ylläpitivät aukioloja EU:n mukaan ja see' oli meille tervetullutta.

Palasimme purrelle; merkille panimme rauhallisuuden: voisi olettaa, että ”kylän” laiturissa olisi enemmän tapahtumaa. Poliisi partioi säännöllisesti, vahtien laiturilla päiväänsä viettävää  porukkaa, josta meille ei haittaa ollut. Perän puolella vastapäätä oli ilmeisesti ”paikallisen marinan laiturit”.  Veneisiin kerääntyi ihmisiä iltaa istumaan ja nauttimaan hyvästä ruuasta, viinistä sekä seurasta.

Maanantaina  03.8   Aamupuuron jälkeen liikkeelle. Pistäydyimme Ohlsonin liikkeessä joka oli niin ”tyrkyllä” ettei ohi päässyt. Keskustassa tiemme erosivat; Minä lähdin Hjertmansin venevaruste liikkeeseen ja Seija jäi kuvaamaan keskustan rakennuksia ja monia lohikäärmeitä, joita kaupungissa oli piristämässä katukuvaa ja toimimassa kiipeilypuina.

Liike sijaitsi venesatamaa vastapäätä joen länsi reunalla. Sain melkein kaiken, mitä olin hakemassa. Takaisin lähtiessäni odoteltuani vartin ”kaasu-autoa” erään naisen seurana, ilmoitin käveleväni satamaan. Siinä kävellessä hän kertoi mies-ihanteistaan. Olin aivan kiusaantunut, joten eräässä kohdassa sanoin meneväni kulkemaan joen töyrästä myöden. Oletin, että hiekkatiellä kulkeminen olisi hitaampaa, joten jäisin hänestä hieman jälkeen, mutt' hän ilmeisesti myös hidasti kulkuaan. Tulimme teiden yhtymäkohtaan saman aikaisesti. Piloillani tervehdin häntä kuin vanhaa tuttua; siitä innostuneena jatkoi hän samansuuntaista monologiansa, kunnes oli pakko erota.

Purressa alkoi tosi-toimet: Ensin kone lämpimäksi, öljyt ulos, putsari pois ja uudet tilalle.

Käydessäni paikallisella Shell huoltamolla totesin, että  vähittäismyyntihinnastoa auton ”huolto tarvikkeille”; öljylle /  suodattimille tms. ei olisi saatavilla  Heillä oli vain paketti hinta määrätyille huolloille. Onneksi olin ostanut kaiken tarvittavan ollessani oikeanlaisessa puodissa.

Iltapäivästä käväisimme tutussa Lidlissä tekemässä tutut ostokset. Illalla tarjosimme toisillemme ”sosiaalitiloissa” valmistamaamme illallista, näkymä oli upea: koko venesatama oli edessämme ja saatoimme lasien takaa tarkkailla alueen tapahtumia.

Tiistaina  04.8  Päästyämme aamulla ”elävien kirjoihin”  sanoi Seija: Jalka ei taivu ja kävely tuottaa kipua. Joten soitimme ensiapu-klinikalle ja tilasimme taksin; joka veisi liikunta- kyvyttömän suoraan hoitoon. Olimme paikalla kymmenen maissa, kirjoittautuen sisään. Vajaan neljän tunnin päästä tapasimme uudelleen; olin sinä aikana tavannut muutaman tupakoivan potilaan, jotka ”pummasivat” savuja. Eräs nainen kiitollisuudessaan kertoi tämän päivän tarinan elämästään. Vaikuttaa siltä kuin olisin ”syntynyt” (naisten) epäonnen itkumuuriksi.

Neljäntoista paikkeilla taksi palautti meidät pyynnöstämme keskustan lounaspaikkojen paljouteen. Vahingoksemme osa syöttölöistä poisti juuri lounasmainoksiaan. Löysimme kuitenkin erään, jossa oli tunti jäljellä sekä kohtuullisesti ruokailijoita. Joka osoitti, ett' ruoka oli hintaansa maukasta.

Palattuamme purrelle käväisin vielä ”paikallisessa Saksalaisessa” täydentäen varastoja. Tarkoituksemme oli huomenna jatkaa etelän suuntaan.

Illan hämärtyessä ihailimme täysin tyventä maisemaa, sekä rannalle kerääntyviä nuoria,

jotka osasivat olla aivan ”ihmisiksi”!.