Hangosta Vaasaan

You can translate the texts: use translator on the right banner

Lauantai 4.7 lähdimme  Hangonkylän venesatamasta kello viidentoista paikkeilla kohti länttä. Kevyt vastainen tuuli siivitti menoamme.

Meitä oli aluksi koko veneellinen porukkaa. Peruspurjehtijoiden lisäksi mukana olivat Jp, Matias ja Samu sekä Lenni. 
Ensimmäinen yöpymissatama oli mukavan matkan päässä oleva Dalsbruk. Pienten oikaisujen jälkeen saavuimme Taalintehtaan satamaan, jossa totesimme olevan menossa jonkin massatapahtuman, kun veneitä oli laiturissa useassa rivissä. Saimme onneksi kiinnittää veneemme erään toisen aluksen kylkeen.  Onneksemme ei ketään tullut meidän peräämme, jotta ei tarvinnut muuttaa paikkaa, koska jatkoimme matkaa jo heti aamusella.

Yön mahduimme nukkumaan kohtuullisesti: Lenni pistopunkassa, JP + pojat keulassa ja me loput omissa punkissamme. Ja nukuimme kaikesta jatsittelusta huolimatta.

Sunnuntai 5.7  aamusta jatkoimme Lövön mutkien kautta Jungfrusundia pohjoiseen Paraisten-portille. Meillä oli taas vastatuuli, vaikka sitä tuulta ei paljoa ollutkaan. Siellä olimme alkavasta iltapäivästä ja pidimme tunnin mittaisen yhdistetyn jaloittelu / päiväpala -paussin. Illansuussa saavuimme Airiston selän Stormälön Marinaan. Olimme purjehtineet 28 mailia. Lapset sekä lapsenmieliset pomppoilivat, saunoivat, uivat (Matias) ja lopulta rauhoittuivat ennen nukkumaan menoa. 

Ilta Airistolla oli kaunis ja rauhallinen.

Maanantai 6.7    Ruokailtua lähdimme hieman kiertelemään ja tutustumaan paikkaan, koska Jp:n väellä oli tarkoitus myöhemmin vierailla siellä perheloman merkeissä. Katseltiin kaloja, joita oli ravintolan lammikossa ja ihmeteltiin kalliossa olevia kirjoituksia. Juuri ennen lähtöä isä joutui hieman "operoimaan" poikansa jalkaa: Matias oli astunut terävään esineeseen: Jalasta löytyi ilmeisesti silmäneulan silmäosa.

Jatkoimme purjehdusmatkaa heikossa vastatuulessa. Neljän tapahtumaköyhän tunnin - mitä nyt lapset kyllästyessään meille ohjelmaa järjestivät - jälkeen saavuimme Naantaliin.   Täyttä näytti täälläkin olevan, vaan onneksemme parit näyttelijät veneineen olivat saaneet tarpeekseen, ja luovuttivat meille suojaisan paikkansa. Tänään tutustuisimme ympäristöön, jotta huomenna lapset ja lapsenmieliset voisivat rauhassa visiteerata "Muumilaaksoa" reilun viidenkympin hinnalla/kasvo.

Tiistaina 7.7 jo aamusta olimme muiden samankaltaisten joukossa jonottamassa sisäänpääsyä Muumimaahan. Hinta oli aika kallis, varsinkin kun Lennikään ei jaksanut välipalan jälkeen olla mukana kuin iltapäiväuniin asti.

Pari tuntia myöhemmin loputkin saapuivat veneelle. Syötyämme nuoriso "pisti haun' päälle" ja löysivät laiturista samanikäisiä, melkein vastapäätä venettämme. Pojat kutsuivat neidot kohteliaasti kylään sekä viihtyivät hyvin naapurissa.

Illalla kapu kävi suihkussa ja me muut saunoimme naisten puolella sataman sosiaalitiloissa.

Keskiviikko 8.7 Aamu-palan jälkeen osa gasteista alkoi pakata: Jp poikineen lähti kohti Turkua, Karibian kylpylää, jossa he tapaisivat äidin ja pikkusiskon. Hyvästelimme heidät linja-auto asemalla ja palasimme veneelle valmistautumaan mekin lähtemään.

Alkavasta iltapäivästä irrottauduimme ja suuntasimme kohti Luonnonmaan pohjoispäätä. Sieltä suunnistimme länteen, alkuunsa kapeaa, melko ruovikkoista ja mutkittelevaa väylää Merimaskun sillan alitse. Tarkoituksemme oli seilata Kustavin Lootholmaan. Vaihtelevien tuulien kanssa rimpuiltuamme ja reilun mailin mittaisen matalan mutaojan jälkeen saavuimme seitsemäntoista kolmenkymmenen jälkeen itikoita vilisevään lahdenpohjukkaan, jossa tarjolla ei ollut mitään. Niinpä ruokailun jälkeen suunnistimme uudelleen pohjoiseen ja etsisimme seuraavan, ystävällisemmän paikan.

Vajaan kymmenen mailin päässä oli Katanpään vierasvenesatamaa. Kun kiinnitymme sinne puuskaisessa tuulessa illalla yhdeksän maissa, alkoi sataa kuin saavista kaataen.

Saunaan emme tänään päässeet, vaikka piipusta savu vielä tuprusi.  Olisi ollut järjetöntä kastella itsensä mennen tullen. Väsyneinä kaaduimme punkkaamme kykenemättä tekemään edes kaikkia tärkeimpiä.

Torstai 9.7 Aamiaisen jälkeen näytti sade loppuvan. Tuuli oli edelleen navakkaa ja meidän suunnitelmiimme täysin vastaista, taas.

Teimme saarikierroksen ja tutustuimme vankien ja varusmiesten rakentamaan ja kunnostamaan Venäläisten pohjoisimpaan linnoitussaareen. "Sotkussa" maistuivat munkit makealta.

Alkuiltapäivästä lähdimme pellitetyn keulapurjeen avulla puskemaan vastaiseen. Ja taas alkoi sataa. Matka ei ollut pitkä, mutta sen kuoppaisempi. Kolme tuntia ja viisitoista mailia myöhemmin olimme Pakkahuoneenmarinassa Uudessakaupungissa. Täyttä täällä oli, mutta saimme näköalapaikan aivan iltatorin edestä.

Perjantai  10.7  Tänään kiersimme kaupunkia, kirkon ulkoa ja sisältä, kauppoja ja kirppiksiä ja Bonkin. Lasisulakkeitakin ostimme, jotta poppikone toimisi. Kierrettiin myös Pakkahuoneen esittelytilat.

Jalat kipeinä palasimme purrelle laittamaan apetta. Syötyämme ja tiskattuamme lepuutimme hiukan, jotta jaksettaisiin taas saunoa.

Lauantai  11.7,   lähdettiin liikkeelle ennen kymmentä. Jouduimme ajamaan koneella 5 sm:n vastaiseen, samalla sateen uhka oli melkoinen.

Lähestyessämme  Pyhämaata kuudentoista pintaan taivas tummeni ja ukkosen jyrinä kuului jostain kauempaa. Päätimme etsiä lähistöltä yöpymispaikan. Kiersimme  Pyhämaan niemen ja hetken saimme jopa purjehtia. Juuri ennen laituriin pääsyä pimensi kova sade- / raekuuro näkymät. Odottelimme kelin paranemista, jotta näkisimme laiturin. Kuuro loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Laiturissa syvyydeksi oli ilmoitettu kaksi metriä, kuitenkin kolahti pohjaan, ennen kuin oltiin tarpeeksi lähellä. Saimme onneksi luvan ”epäpurjehtijamaiseen kiinnittymiseen”.  Olimme siis poikittain keula uimatikkaissa ja perä poijussa vieden kolmen veneen tilan.  Kello seitsemäntoista aikaan oltiin perillä, reilut kakskyt' kuus' mailia viidessä tunnissa. Paikka oli  Kuivarauma, jossa siis viettäisimme tulevan yön..

Laiturilla oli ”post'loora, johon piti jättää yöpymismaksuksi10 €. Maksu ei sinällään tuntunut suurelta tästä hienosta paikasta, mutta kun siellä ei ollut mitään vastinetta maksulle.

Sunnuntaina  12.7   Aikaisin lähdimme tutustumaan vanhaan ”historialliseen”  Kuivarauman kuntaan,  joka oli yhdistetty  Uuteenkaupunkiin  1990-luvun lopussa. Paikka rajoittui Manner- ja Velhoveden väliin. Kylän keskusta oli melko keskellä kapeinta kohtaa ylhäällä mäellä. Pinta-alaltaan kunta on vain 445 ha ja sijaitsee Rauman - ja Uudenkaupungin suuntaan johtavien teiden risteyksessä. Kävimme paikalla toteamassa tiet asfaltoiduiksi kärrypoluiksi. Rauhallinen pieni idyllinen paikka, jossa kaikki tunsivat toisensa.  Meidän jungmannimme halusi uimarantaan tekemään tuttavuutta paikallisten nuorten kanssa. Siellä he sitten kirmailivat vesirajassa roiskien vettä päälleen, vaikka kapua ei saanut kastelemaan jalkojaan nilkkoja enempää. Ja sama toistui aamullakin.

Katsastimme myös kylän kirkot, uuden kirkon ja vanhan uhrikirkon, joista saimme hyviä valokuvia todisteeksi käynnistämme.

Alkavasta iltapäivästä lähdimme taas liikkeelle. Sääkin näytti jo hieman paremmalta; myötäisiä tuulia oli luvassa ~ 7 – 9 sm S-SW. Pitkästä aikaa saimme nostaa kaikki purjeet.

Kulku oli maittavaa, kuudessa tunnissa kokonaista 33  mailia. Niinpä illalla saavuimme Luvialle Laitakarin vierasvenesatamaan noin puoli yhdeksän aikaan.

Luvia on Suomen kuuluisimpia veneenveistopaikkakuntia. Scyllat ja suuremmatkin purjealukset ovat syntyneet siellä. Nyt veneenrakennus on jo hiljentynyt

Iltasella karkotimme Lennin kanssa variksenpoikasia windeksistä  istuskelemasta ravistelemalla  paakstaakia. Mitä muutakaan tekisimme, kun mitään ei ollut tarjolla. . Ei tämä yöpyminen mitään maksanutkaan onneksi, sillä palvelut olivat mielestämme ala-arvoiset. Saimme kuitenkin täytettyä veneen vesitankin ja samalla näimme sateenkaaren.

Ilta oli rauhallinen ja auringonlasku kaunis Laitakarin marinassa.

Maanantai  13.7   Hieman masentuneina paikkaan irrottauduimme ja lähdimme  puoli kymmeneltä jatkamaan matkaa, koska jungmannille ei ollut mitään toimintaa tarjolla.

Tuuli oli mitätöntä, joten koneistimme koko 36 mailin matkan Merikarvialle, Brändön saaren Krookanlahteen marinaan. Paikka oli leirintäalueen yhteydessä aallonmurtajassa oleva ”laituri”. Hieman meinasi syvyys paikon jäädä pieneksi, mutta onneksi löysimme ”kuopan”, johon sitten mahduimme.

Kauempana rannasta oli pieni kumpare, jonka laella sijaitsivat siistit sosiaalitilat sekä leikki-puisto.

Saimme maksettua satama- ja saunamaksun. Kaikki meni muuten hyvin, mutta kun Lenni oli makkaran tarpeessa, karkasi hän lähimmän makkaranpaistajan luokse kysyen, saisiko makkaraa. Voitonriemuisena hän sitten selitti, kuinka hän sen makkaransa sai.

Saunat sijaisivat pienen lahdelman pohjukassa kaislikon suojassa hiekkarannalla.

Saunoimme koko porukka sekä heitimme talviturkit naftaliiniin. Lenni käväisi uimassa kuin hieman vahingossa, kun ei ollut varautunut rappusten liukkauteen. Kaikki päättyi kuitenkin hyvin.

Tiistaina  14.7  Aamupuuron jälkeen tarkoitus oli lähteä kohden Kristiinankaupunkia. Tuulet olivat suotuisat.  ~ 5 sm S.SW.  Käväisimme kuitenkin ensin viereisessä lahdelmassa ostoksilla: tuoretta savukalaa. Levitimme kaikki rievut, pääsimme mukavasti vajaata seitsemää solmua Norra Storbådanille.

Siellä alkoivat ongelmat:

Sakea sumu kietoi meidät täydellisesti. Emme nähneet;  Förpickiä eli keulaa pidemmälle ja olimme liian kaukana Kristiinankaupungin lähestymismerkeistä. Joten päätimme ajaa pohjoiseen Kaskisten / Kaskön linjaa olettaen, että sumu hälvenisi matkan varrella. Naputtelimme Gepsuun varmuudeksi tärkeitä lukemia.   Koneistaen ajoimme kohden pohjoista, rievut mastossa ”keräämässä kosteutta”; kun ei kunnon tuulia ollut. Lopulta  tempaistiin kaikki pois !!! .

Juuri oikealla hetkellä;  ”Jungmannimme” (Lenni) kiekaisi, että ”kannu” näkyvissä. Mikäli hän ei olisi huutanut, olisimme ajaneet ohi ja ihmetelleet, vaikka gepsukin näytti paikkaa.

Näinhän se on, että koordinaatteja on aika vaikea saada kortilta ”just'”, vaan ne ovat vain muutaman metrin tarkkuudella.

Seuraten poijuja pääsimme Kaskisten sataman suulle.  Sumu näytti olevan vain aivan veden pinnalla, koska taivas oli kirkkaan sininnen. Tämän jälkeen sumu näytti hälvenevän, mitä pohjoisimmaksi kuljimme. Hieman ennen yhdeksäätoista, vajaat kolkyt seitsemän mailia vettä takana otimme kiinni  Kaskisten vieraslaituriin. Veneitä ei ollut vallan montaa, vain yksi Hollantilainen ja kaksi kotimaista.

Pähkäilimme Hollantilaisen kanssa sähköistä, kun osassa pistokkeita ei ollut jännitettä. Teimme sitten niin, että kun meillä oli pidempi johto, niin he ottivat siitä haarotuksen. Melkein seitsemänkymmentä metriä käytimme kaapelia. Kaiken tämän lystin saimme maksamalla vain 10 €.

Kaskinen on 1700 luvun lopussa Kaskön saarelle perustettu Suomen pienin kaupunki ja toiseksi pienin kunta, ja sieltä on siltayhteys mantereeseen. Väljällä kaavalla rakennettuja kauniita hyvin pidettyjä puutaloja.

Illalla menimme saunomaan, jotta käymiemme marinoiden ”löylypaikat” karttuisivat. Käväisimme myös lossilla Eskilsönsaaressa; pikaisesti mennen tullen katselemassa maisemia ja joutseperhettä.

Keskiviikko  15.7  Aamusta jungmannimme herätti kysyen ”onks' aamu, saaks' herätä?”

Puuron keittoon ja sitten nenäkkäin ihmettelemään, mitä tehtäisiin.

Syötyämme lähdimme ostos / leikkipuisto kierrokselle. Edellisenä iltana löytyi sellainen, ja lupasimme palata sinne myöhemmin. Kirppikset kierrettyämme menimme leikkimään, sitten kippari kiirehti ruokatavaroiden kanssa veneelle etukäteen. Katsastimme myös kirkon ja osan vanhaa kaupunkia.

Hieman myöhemmin alkavaa iltapäivää keräsimme tavaramme ja jätimme hyvästit hollantilaisille ja irrottauduimme matkaan.

Tarkoituksemme oli käydä Gåshällanilla, jos vain pääsisimme ”sisään”. Sää kohtuullinen, tuuli oikeasta suunnasta. Taas kiitin luojaa, että ei tarvinnut luovia, sillä tikkurivistö oli tiuhaa: Kardinaalimerkit muutaman kaapelimitan päässä toisistaan ja aivan rinnakkain. Loppupäässä hieman hellitti kaikin osin, reitti laajentui ja tuuli rauhoittui.
Raskasta matka oli siltä osin, että jungmannimme ei osannut varautua aallokkoon, vaan putoili penkiltä kolhien itseään. Pyysimme häntä menemään kajuuttaan, mutta kun kukaan muu ei tullut seuraksi, ymmärsi hän komennon ”kuri-toimeksi”. Itkua ja parkua, ja taas selitettiin.

Päätimme ajaa Gåshällanille idän kautta, koska aallokko ei olisi siellä haittana. Lähestyimme kieli keskellä suuta ja vene keskellä tikkuja. Vauhtia oli noin solmun verran, kun kolahti. Emme tarttuneet, mutta sen verran helähti, että ihmiset laiturilla pysähtyivät katsomaan, missä olemme. Kello oli kahdeksantoista ja oli ajettu karvan alle viistoista mailia, kun neljän tunnin aika raskaan reissun jälkeen pääsimme vihdoin kiinnittymän Gåshällanin laituriin.

Saari oli suhteellisen pieni ja karu, kiveä ja tuulen pieksemää katajaa. Siellä on entinen merivartioasema, joka nyttemmin oli vuokrattu Naturstation Gåshällan -yhdistykselle. Näin ymmärsin, kun kaikki käyttömaksut olivat vapaehtoisuuteen pohjautuvia. Tilillepanolappuja oli hieman jopa ympäristössä. Se ei ole ”luontoaseman vika”, vaan välinpitämättömien veneilijöiden / kävijöiden, otetaan lappu ja hukataan se, niin teko on tahaton ja maksu jää saamatta.

Onneksi ilta oli miellyttävä, mikä hieman korvasi nuoren miehen katkeruutta. Kun me saunoimme, olivat toiset venekunnat laittaneet nuotion. Paistoivat makkaraa, jota Lenni nimenomaan halusi. Meillä  oli matkassa ”omat kiekurat”, mutta ne eivät vain kelvanneet,  muiden paistokset maistuivat paremmalta. Ja taas auringonlasku mereen oli näkemisen arvoinen.

Torstai  16.7   aamu oli erittäin tuhruinen ja navakalla tuulella höystetty. Heräsimme nuoren jungmannimme aikataululla. Puuroa keittäessämme teki kupeestamme lähtöä Sunwind 31. Autoimme heidät kääntämään purtensa. Kortilla heidän käyttämänsä reitti oli vain kapea valkoinen viiva, joten syvässä vedessä pysymisessä oli vaikeuksia. Pääsimme kuitenkin seuraamaan edellä lähtenyttä purtta tikkujen reunustamaa ränniä myöten. Ja taas oli tiedossa jungmannilla ”kajuuttapäivä”, vaikka meillä olikin vaikeuksia saada hänet pysymään poissa sitlootasta ja sateesta.

Viimein saavuimme Granön lossin reitille. Sen jälkeen meitin oli käännyttävä länteen. Pitkillä silmillä ei näkynyt minkäänlaista marinaa. Pelkkää romuläjää: vanhoja kalastusaluksen ”raatoja”.

Pähkäilimme mitä tekisimme: Oppaittemme mukaan tarjolla olisi kuitenkin  Vettä, Virtaa, Ruokaa ja Lämpöä,  joten mitä muuta tarvitsisimmekaan.  Valmistauduimme rantautumaan Granö / Bergöhön.  Laiturissa oli vain yksi vene.  Kokeilimme rantautua muutamaan paikkaan onnistumatta; syvyys oli aina esteenä. Lopulta viidentoista maissa ja reilut kakskyt' viis' mailia ajettuamme, kun aurinko yritti voittaa tuhruisuuden, otimme laituriin kylki-kiinnitykseen.

Iltalenkillä lossi-laiturille poimimme syödäksemme ja aamu-puuroon marjoja.

Perjantai  17.7  Aamusta lähdimme jatkamaan matkaa. Poutaista säätä, länsi tuulta, siis aivan siedettävää keliä. Tänään seilasimme, vaikka aallokko oli paikoin varsin haastava.  Kaikua tarkkaillessani huomasin jossain vaiheessa väylän madaltuvan ja sitten alkoi etsintä. Mistä näkyisi seuraava tikku? Vaan kaikki lopulta onneksi löytyivät..

Jouduimme kiertämään Svartbådanin lännen puolelta. Muutama reitti puikkelehti Granön

ja Svarbådanin itäpuolitse, mutta syvyyslukemien puuttuessa sekä veneessä olevan maston vuoksi, olimme pakotetut noin parinkymmeneen lisämailiin.

Ennen Vaasan sisääntuloa kapu avasi kaikki rievut noin kymmenen mailin päässä satamasta, ehkä vain tuulettaakseen, mutta ne vetivätkin niin hyvin, että melkein rikoimme nopeusennätyksiä.

Vaasan ”purjevene satamaan” ei sopinut tulla paraatiovesta, vaan piti kiertää ensin Vaskiluoto. Siellä sijaitsee Vaasan ulkosatama, joka on yhteydessä mantereeseen kannaksin, joissa on matalia siltoja. Matkalla ihailimme myös voimalaitoksen upeaa voimajohtopylvästä ja entistä Vaasan Höyrymyllyä. Pistäydyimme ”keskustan” laiturin kautta todeten, että täällä ei olisi tulevaisuutta.

Viiden tunnin ja reilun kakskyt' kolmen mailin purjehduksen jälkeen otimme kiinni kello neljätoista pursiseura Wasa Segelföreningen laituriin. Laitoimme pikaiset välipalat ja irrottauduimme uudelleen käydäksemme keskustassa ostoksilla, jotta kaikkea ei tarvitsisi kantaa ylimääräisiä kilometrejä. Seija lähti kiertämään lähikaupat tehden välttämättömimmät ostokset, jotta pärjäisimme viikonlopun yli. Illalla saunoimme kolmisin viimeistä kertaa, sillä aamusta viimeinen jungmanni poistuisi. Näkymät valaistuun kaupunkiin olivat upeat.

Lauantaina  18.7   aamusta ”me miehet” valmistautuivat junamatkalle kohti Hankoa. Lenni pääsi tutustumaan ennen lähtöä junan veturiin. Seija-kipparin haltuun jäi koko komeus, sekä polttoaineiden hankinta.

Iloisin mielin ”me miehet” lähdimme Vaasasta kuuden tunnin junamatkalle, jolta kapu palaisi ilman Lenniä.

Seija katsasti patsaita  ja taideteoksia, vieraili Vaasan kirkossa myös sisällä ja vietti mukavan päivän maissa Sirkan ja Jorman kanssa. Samalla tuli huoltoasemalla täytettyä veneen polttoainekanisterit, joihin ei muutoin olisi saanut dieseliä.

Sunnuntai  19.7   Päiväpalan aikaan kapu saapui takaisin. Päätimme pyhän kunniaksi olla tänään ulkoruokinnassa. Eilen oli löytynyt hyvä ruokapaikka, jossa saimme vatsamme täyteen maittavaa pitsaa.

Nyt meillä oli varapänikät täynnä dieseliä, mutta lämppäristä puuttui polttoaine.

Lämppärin ”petroolia” ei tuntunut missään olevan. Päätimme yrittää arkena uudelleen.

Maanantaina  20.7   Päivä kului venettä siivotessa ja petrolin hankinnassa. Kapu käveli saamiensa ohjeiden mukaisesti toiselle puolen kaupunkia, ennen kuin sai petrolikanisterinsa. Taksilla hän palasi kantamuksineen takaisin veneelle.